18.9.2023
Pohjanmaan Expo, alueen johtava messu- ja tapahtumajärjestäjä, on kokenut vuoden 2023 aikana merkittäviä muutoksia ja uudistuksia, jotka vahvistavat yhtiön asemaa alallaan. Yhtiön uusi toimitusjohtaja, Jari Lehtineva, on ottanut vetovastuun ja työskennellyt tiiviisti hallituksen ja Expon tiimin kanssa yhtiön kehittämiseksi.
Lue lisää
29.6.2023
Muutoksen tuulet puhaltavat messu- ja tapahtumajärjestäjä Pohjanmaan Expolle – olemme nimittäin muuttaneet uuteen osoitteeseen! Uusi toimipisteemme sijaitsee osoitteessa Vaasanpuistikko 12, 65100 Vaasa. Muut yhteystietomme säilyvät ennallaan.
Lue lisää
22.6.2022
Koronapandemian aiheuttama liki täydellinen tapahtumasulku on ohi ja kohtaamisten aika on palannut. Pohjanmaan Expon tapahtumat ovat päässeet jo hyvään vauhtiin.
Lue lisää
5.5.2022
Pohjanmaan Expo on saanut vahvistusta markkinointiviestintään, kun uudeksi projektipäälliköksi valittiin Riikka Perälä. Riikka on koulutukseltaan filosofian maisteri, ja opiskellut viestintää ja markkinointia. Työkokemusta löytyy laajasti sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Riikka viettää mielellään aikaa tekstejä kirjoittaen, suunnitellen uusia hankkeita ja rakkaan harrastuksen eli käsityön parissa.
Lue lisää
17.1.2022
Kiristyneet kokoontumisrajoitukset velvoittaa meidät siirtämään Kokkolan ja Vaasan Edu+Job -tapahtumat. Edu+Job Kokkola oli tarkoitus järjestää 1.2.2022 ja Edu+Job Vaasa 3.2.2022.
Lue lisää
20.12.2021
Kulunut vuosi on ollut meille yhtä aikaa haastava ja antoisa. Pohjanmaan Expo järjesti syyskaudella kolme tapahtumaa:
Lue lisää
20.12.2021
Kulunut vuosi on ollut meille yhtä aikaa haastava ja antoisa. Pohjanmaan Expo järjesti syyskaudella kolme tapahtumaa:
Lue lisää
15.12.2021
Next year’s trade fairs and events will be organized at Finnish trade fair locations according to plans. The member companies of The Association of Trade Fair and Event Organisers in Finland will impose the Covid-19 passport at all their spring 2022 events, if required by the authorities’ restrictions regarding events. The Covid-19 passport makes it possible to organise events in full and health safely.
Lue lisää
2.12.2021
Pohjanmaan Expon tapahtumasyksy on viety loppuun onnistuneesti.
Lue lisää
24.11.2021
Pohjanmaan Teollisuus -tapahtumassa tulevaisuuden visiot kohtaavat nykyaikaiset ratkaisut, kun alan raskaan sarjan tekijät ja vaikuttajat kokoontuvat ensi viikolla yhteen. Tehokas yritysfoorumi mahdollistaa kohtaamisia niin alan johdon, tuotannon, suunnittelun kuin hankinnan edustajien kanssa yhden ytimekkään päivän aikana.
Lue lisää
16.11.2021
Aluehallintovirasto on määrännyt Etelä-Pohjanmaalle uudet kokoontumisrajoitukset: sisätiloissa voi järjestää korkeintaan 100 hengen yleisötilaisuuksia.
Lue lisää
14.10.2021
Pohjanmaan Expo valmistautuu avaamaan tapahtumasyksyn Asu & Rakenna -messuilla. Uudistetut ja odotetut Asu & Rakenna -messut järjestetään 16.–17.10.2021 kello 10:00–17:00 Botniahallissa Mustasaaressa. Liput tapahtumaan voi ostaa Lippu.fi -verkkokaupasta, ja kehotamme asiakkaitamme ostamaan liput ennakkoon mahdollistaaksemme sujuvan ja turvallisen messukokemuksen. Tapahtumamme toteutetaan Aluehallinto-viraston ja THL:n voimassa olevien linjausten mukaisesti.
Lue lisää
7.10.2021
Pohjanmaan Teollisuus -tapahtuman päälavan ohjelma on nyt julkaistu kokonaisuudessaan.
Lue lisää
1.10.2021
Pohjanmaan Teollisuuden Digilavalla on tänäkin vuonna tarjolla ajankohtaista asiaa informaatioteknologiasta ja digitalisaatiosta.
Lue lisää
16.8.2021
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry haastaa päättäjät ymmärtämään tapahtumien väliset erot ja laatimaan rajoitukset sen mukaisesti. ”Ilta-aikaan painottuvia massafestareita ei voi niputtaa yhteen messujen, kongressien ja yritystapahtumien kanssa”, jyrähtää MeTa ry:n puheenjohtaja Marja Pekkanen.
Lue lisää
10.6.2021
Messuala on valmistautunut huolellisesti uudelleen avautumiseen ja hionut tarkkaan mietittyjä turvallisuustoimia vielä entisestään. Tilavissa, hygieniatasoltaan korkeatasoisissa ja hyvin ilmastoiduissa messukeskuksissa käyminen on vähintään yhtä turvallista kuin kauppakeskuksissa vierailu. Suomalaiset ovat innokasta messukansaa ja Kantarin toukokuussa tekemän tutkimuksen mukaan 75 % aiemmin messuilla käyneistä suomalaisista olisi jo valmiina lähtemään messuille.
Lue lisää
7.4.2021
Korona katkaisi messujen järjestämispaikkakunnilleen tuoman tulovirran. Taloustutkimuksen tuore selvitys osoittaa, että messutoiminnan pysähdys pandemiavuonna 2020 leikkasi 80 prosenttia messujen ympäristölleen tuomista tulo- ja työllisyysvaikutuksista. Euroissa pudotusta edellisvuoteen on liki puoli miljardia.
Lue lisää
3.2.2021
Vallitseva haastava koronavirustilanne ja sen vaikutukset messujen onnistuneisiin järjestämismahdollisuuksiin pakottaa meidät siirtämään Pohjanmaan Teollisuus -tapahtuman vielä kerran.
Lue lisää
26.1.2021
Uudistuneet Asu & Rakenna -messut on odotettu ja toivottu tapahtuma, ja haluamme varmistaa sille parhaat mahdolliset lähtökohdat, jonka vuoksi tapahtuma siirtyy järjestettäväksi 11.-12.9.2021.
Lue lisää
9.12.2020
Haastavan ja alati kehittyvän koronatilanteen vuoksi Edu+Job 2021 livetapahtumat siirtyvät vuodelle 2022.
Lue lisää
8.10.2020
Viranomaisten päivitetty suositus huonontuneen koronatilanteen vuoksi, yritysten matkustuskiellot ja etätyösuositukset sekä epävarmuus ihmisten osallistumisesta tapahtumiin johtivat päätökseen siirtää tapahtuma keväälle.
Lue lisää
7.10.2020
Vielä viime viikolla iloittiin siitä, että Lakeus Kokkaa -tapahtuma voidaan turvallisesti järjestää. Maanantaina 5.10. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kuitenkin teki suosituksen, että yli 50 hengen kokoontumisia ei järjestettäisi.
Lue lisää
28.8.2020
Kuluva vuosi on ollut koetteleva kokemus koko messu- ja tapahtuma-alalle, ja myös me täällä Pohjanmaan Expolla olemme joutuneet mukautumaan alati muuttuvaan tilanteeseen. Isoja päätöksiä on tehtävä, jotta voimme jatkossakin tarjota kävijöille ja näytteilleasettajille laadukkaita messukokemuksia.
Lue lisää
16.6.2020
Asu & Rakenna -messuilla tarjotaan kävijöille uusia ideoita ja inspiraatioita kaikenlaiseen asumiseen.
Lue lisää
24.3.2020
Pohjanmaan Teollisuus on päätetty siirtää myöhemmälle ajankohdalle vallitsevan tilanteen sekä hallituksen linjausten mukaisesti. Tapahtuma tullaan järjestämään 4.11. Seinäjoki Areenassa.
Lue lisää
24.3.2020
Suomen hallituksen linjausten mukaisesti Lakeus Kokkaa -tapahtuma on päätetty siirtää myöhemmälle ajankohdalle. Tapahtuma tullaan järjestämään 20.10. Seinäjoki Areenassa.
Lue lisää
13.3.2020
Torstaina 13.3.2020 Suomen hallitus piti tiedotustilaisuuden COVID-19 koronaviruksesta, jossa suositeltiin kaikkien yli 500 hengen yleisötilaisuuksien siirtämistä myöhemmälle ajankohdalle. Päätös on voimassa tämän hetken tietojen mukaan toukokuun loppuun asti.
Lue lisää
6.3.2020
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenyritykset seuraavat tiiviisti koronavirustilannetta ja noudattavat tarkoin THL:n sekä muiden viranomaisten antamia ohjeita. Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry on kansainvälisen messujärjestö UFI:n jäsen ja seuraa tilannetta tiiviisti myös tämän globaalin verkoston kautta.
Lue lisää
28.1.2020
Pohjanmaan Expo Oy järjestää toistamiseen Edu+Job -tapahtuman yhteistyössä Pohjanmaan TE-toimiston kanssa torstaina 6.2. Vaasan kaupungintalolla.
Lue lisää
28.1.2020
Pohjanmaan Expo Oy järjestää Edu+Job -tapahtumt 4.2. Kampushallilla Kokkolassa ja 6.2. Vaasan kaupungintalolla. Tapahtumat ovat avoinna klo 10.00-17.00.
Lue lisää
4.10.2019
Vasara rakennusmessut järjestetään lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Tänä vuonna onkin juhlavuosi, kun Vasara-messut järjestetään 20. kertaa. Tapahtuma on noussut vuosien aikana rakentajien, remontoijien, kodin uudistajien ja sisustajien syksyn ykköstapahtumaksi.
Lue lisää
23.5.2019
Vasara-messut juhlii vuonna 2019 juhlavuottaan. Vasara-messuja on järjestetty 20. kertaa ja vuosien aikana tapahtuma onkin noussut rakentajien, remontoijien, kodin uudistajien ja sisustajien syksyn ykköstapahtumaksi hakea tietoa, inspiraatioita, vinkkejä, tuotteita ja palveluita omiin projekteihin. Jos yrityksesi tavoitteena on lisätä myyntiä ja saada uusia asiakkaita, on Vasara-messut oikea paikka kohdata pohjalaiset kodin uudistajat.
Lue lisää
20.5.2019
Seinäjoella järjestettiin viime keskiviikkona 15.5.2019 uusi Pohjanmaan Teollisuus –messutapahtuma. Ammattitapahtumaan tutustui päivän aikana 1235 kävijää. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Pohjanmaan Expo Oy.
Lue lisää
1.4.2019
Pohjanmaan Suurmessut on Botniahallissa joka kevät järjestettävä koko perheen messutapahtuma. Suosittu tapahtuma koostuu toisiaan täydentävistä näyttelyaloista, monipuolisesta messuohjelmasta, tekemisestä, trendeistä, hyvistä messutarjouksista sekä ideoista ja inspiraatiosta.
Lue lisää
21.2.2019
Seinäjoella järjestetään 15.5.2019 uusi messutapahtuma, Pohjanmaan Teollisuus. Pohjanmaan Teollisuus on tehokas yksipäiväinen ammattitapahtuma, joka kokoaa yhteen teollisuuden kärkiosaajat, asiantuntijat ja päättäjät.
Lue lisää
10.12.2018
Jokavuotiset Knowhow-messut ovat poistuneet Pohjanmaan Expon messukalenterista ja tilalle on tullut uusi messutapahtuma Edu + Job. Samaa nimeä kantava messutapahtuma järjestetään Kokkolassa jo kolmannen kerran 5.2.2019 ja rantautuu nyt myös Vaasaan ensimmäistä kertaa 7.2.2019 (Vaasan kaupungintalo).
Lue lisää
5.12.2018
Pitkäaikainen työntekijämme Mirella Kivelä on nimitetty Pohjanmaan ELY-keskuksen viestintäpäälliköksi ja aloittaa uudessa toimessaan vuoden vaihteessa. Hän jatkaa Pohjanmaan Expon palveluksessa 18.12. saakka.
Lue lisää
5.12.2018
Pohjanmaan Expon tuottama uusi ammattilaistapahtuma, Pohjanmaan Teollisuus (Seinäjoki Areenalla 15. toukokuuta) on otettu vastaan suurella innolla.
Lue lisää
5.12.2018
Pohjanmaan Expo tuottaa ensi vuonna kaksi energia-alan huipputapahtumaa kansainvälisellä EnergyWeek -tapahtumaviikolla. EnergyWeek järjestetään jälleen ensi vuoden maaliskuussa 18.-21.3.2019. Vaasa Wind & Renewable Energy järjestetään 19.3.2019 Vaasan kaupungintalolla.
Lue lisää
28.11.2018
Lakeus Kokkaa on hotelli-, ravintola- ja keittiöalan ammattilaisille suunnattu messutapahtuma, joka järjestetään Seinäjoki Areenassa tiistaina 14.5.2019 klo 13.00-18.00.
Lue lisää
19.11.2018
Kokoperheen Kauppiasmessut järjestettiin menneenä viikonloppuna. Koko Tellushallin täyttävä messutapahtuma innosti kävijöitä tekemään ostoksia, hakemaan elämyksiä ja tapaamaan tuttuja lämminhenkisessä tunnelmassa. Kauppaa tehtiin varsinkin kotiin, rakentamiseen ja sisustamiseen suunnatuista tuotteista ja palveluista. Lisäksi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät tuotteet ja palvelut herättivät mielenkiintoa kävijöiden joukossa. Suurimmat osastokokonaisuudet esittelivät veneitä ja autoja.
Lue lisää
19.11.2018
Kokoperheen Kauppiasmessut järjestettiin menneenä viikonloppuna. Koko Tellushallin täyttävä messutapahtuma innosti kävijöitä tekemään ostoksia, hakemaan elämyksiä ja tapaamaan tuttuja lämminhenkisessä tunnelmassa. Kauppaa tehtiin varsinkin kotiin, rakentamiseen ja sisustamiseen suunnatuista tuotteista ja palveluista. Lisäksi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät tuotteet ja palvelut herättivät mielenkiintoa kävijöiden joukossa. Suurimmat osastokokonaisuudet esittelivät veneitä ja autoja.
Lue lisää
12.11.2018
Kauppiasmessut on alueen suurin ja monipuolisin messutapahtuma, joka on suunnattu kaikenikäisille kävijöille. Tapahtumakokonaisuus tarjoaa kävijälle monipuolisen kattauksen tuotteita ja palveluita sekä houkuttelevaa ohjelmaa. Messujen ammattitaitoiset näytteilleasettajat esittelevät uutuustuotteita ja joululahjaideoita, tarjoavat maistiaisia ja antavat kävijöille neuvoja ja inspiraatiota. Messuilla on tietysti myös houkuttelevia messutarjouksia ja ostettavaa on paljon.
Lue lisää
6.11.2018
Suomalaisten yritysten kilpailukyky Ruotsin vientimarkkinoilla on erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen. Varsinkin Pietarsaaren seudulla kysymys nousee vahvasti esille, koska juuri Ruotsin kautta hakeudutaan uusille markkinoille.
Lue lisää
31.10.2018
Vuosi 2018 on Pohjanmaan Expon juhlavuosi. Messuyhtiö Oy Finn-Nolia Ab perustettiin vuonna 1987 Vaasan kaupungin, Vaasan kauppakamarin ja ruotsalaisen messuyhtiö Nolian toimesta ja messutoiminta alkoi 1988. Tällä hetkellä yhtiö on Pohjanmaan suurin messu- ja tapahtumatuottaja, ja se on osa valtakunnallista Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:tä. Messuja onkin kertynyt 30 vuoden ajalta satoja eriaiheisia ja vauhti vain kiihtyy.
Lue lisää
30.10.2018
Odotetut koko perheen Kauppiasmessut järjestetään jälleen 17.-18.11.2018 Tellushallissa. Suosituilla messuilla on pitkät perinteet ja tänä syksynä Kauppiasmessut järjestetään jo 18. kerran. Tapahtuman järjestäjää Pohjanmaan Expo yhteistyössä Pietarsaaren Kauppiasyhdistyksen kanssa.
Lue lisää
29.10.2018
Vasara-messut järjestettiin menneenä viikonloppuna jo 19. kerran. Messujen sisältö oli jälleen mielenkiintoinen kattaus rakentamista, sisustamista ja remontointia
Lue lisää
25.10.2018
Vasara-messut järjestetään tulevana viikonloppuna, ja se on jo 19 vuoden ajan tarjonnut monia vaihtoehtoja ja puolueetonta tietoa omien päätösten tueksi, oli kysymyksessä sitten uuden rakentaminen tai vanhan saneeraaminen.
Lue lisää
19.10.2018
Messuosastot ja näytteilleasettajat ovat tapahtuman keskipisteessä, mutta tämän lisäksi messuilla järjestetään paljon ohjelmaa ja tänä vuonna varsinkin perheen pienimpiä viihdytetään monen esiintyjän voimin.
Lue lisää
19.10.2018
Pohjanmaan Expo tuottaa yhdessä Eu-projektin CE Woodin (Circular Economy – A Game Changer for the Wood Building Industry) kanssa Vasara-messuille Botniahallin kokoustiloihin seminaarin, jonka aiheena on kiertotalous.
Lue lisää
18.10.2018
Tervetuloa Vasara-messuilla ensi viikolla! Koko Botniahalli täyttyy rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen ammattilaisista ensi viikon viikonloppuna, ja vain sinua varten!
Lue lisää
17.10.2018
Vasara-messut järjestetään 27.-28. lokakuuta, ja se on jo 19 vuoden ajan tarjonnut monia vaihtoehtoja ja puolueetonta tietoa omien päätösten tueksi, oli kysymyksessä sitten uuden rakentaminen tai vanhan saneeraaminen.
Lue lisää
17.10.2018
Odotetut koko perheen Kauppiasmessut järjestetään 17.-18.11.2018 Tellushallissa. Suosituilla messuilla on pitkät perinteet ja tänä syksynä Kauppiasmessut järjestetään jo 18. kerran. Tapahtuman järjestäjää Pohjanmaan Expo yhteistyössä Pietarsaaren Kauppiasyhdistyksen kanssa.
Lue lisää
12.10.2018
Pohjanmaalla on paljon innovatiivisia yrityksiä, joilla on runsaasti tarjottavaa Suomen taloudelle ja teollisuudelle. Etenkin teknologia-, metalli- ja konepaja- teollisuuden asema on Pohjanmaalla vankkumaton. Seudun teknologia-alan vientiluvut – lähes 6 miljardia euroa vuodessa – puhuvat myös puolestaan.
Lue lisää
4.10.2018
Pohjanmaan Expo tuottaa ensi vuonna kaksi energia-alan huipputapahtumaa kansainväliselle Energyweek-tapahtumaviikolle. Energyweek järjestetään jälleen ensi vuoden maaliskuussa 18.-21.3.2019.
Lue lisää
25.9.2018
Suomen johtava teollisuuden ammattitapahtuma Alihankinta esittelee 25.-27.9. vuosittain koko Suomen teollisuuden ja sen kärkiyritykset. Pohjanmaalta löytyy monipuolista metallialan osaamista sekä valtakunnan vahvin energia-alan asiantuntemus suunnittelusta osahankintaan ja projektointiin. Pohjanmaan Expo on jälleen koordinoinut yhteisosaston messuilla ja mukana ovat Botnia Bolt, Altius, JTK Power, Merinova, Norcar, Robotaion, Valaja, Yrjö Halmesmäki jja Österberg Plastic. Tule nauttimaan kanssamme tymäkät tyrnihiukat - tervetuloa osastolle E402!
Lue lisää
20.9.2018
Pimenevien iltojen myötä lähestyy myös syksyn rakennus- ja sisustusalan tapahtuma, Vasara-messut. Koti on jokaiselle se paikka, jossa voi rentoutua iltaisin, viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa ja käpertyä sohvalle, kun pakkaset paukkuvat ulkona ja viima vinkuu nurkissa. Koti on asukkaansa näköinen ja tyylejä on monenlaisia. Vasara-messuilta löydät uusia ideoita omaan tyyliisi ja ratkaisuja repsottaviin odinkunnostuskohteisiin. Ehkäpä löydät unelmiesi talon tai asunnon tai tulet muuten vaan fiilistelemään. Pohjanmaan Expon juhlavuoden kunniaksi opiskelijat pääsevät veloituksetta tutustumaan messuihin ja rakentamaan omaa unelmaansa punaisesta tuvasta ja perunamaasta - Pohjanmaalla!
Lue lisää
20.9.2018
Syksyn Vasara-messut järjestetään Botniahallissa lokakuussa, 27.-28.10.2018. Botniahallin täyttävä messutapahtuma tarjoaa kaikkea, mitä tarvitset rakentamiseen, remontointiin ja kodin uudistuksiin – tuotteet ja palvelut, ammattilaisten vinkit, uutuudet ja innovaatiot ja viimeisimmät sisustustrendit. Tänä vuonna Pohjanmaan Expo kutsuu opiskelijat veloituksetta tutustumaan messuihin ja suunnittelemaan omaa unelmiensa kotia Pohjanmaalle!
Lue lisää
14.8.2018
Syksyn Vasara-messut esittelee rakentamisen ja sisustaminen uutuuksia ja ratkaisuja.
Lue lisää
60 / 99