21.11.2016

Onnistuneet Kauppiasmessut!

Koko perheen Kauppiasmessut järjestettiin Pietarsaaren Tellushallissa menneenä viikonloppuna. Kahdeksan eri alan messutapahtuma keräsi lähes 150 näytteilleasettajaa ja 8108 kävijää. Messut tarjosi kävijälle monipuolisen kattauksen tuotteita ja palveluita sekä houkuttelevaa ohjelmaa. Messujen ammattitaitoiset näytteilleasettajat esittelivät uutuustuotteita ja joululahjaideoita, tarjosivat maistiaisia ja antoivat kävijöille neuvoja ja inspiraatiota. Paikan päällä tehtyjen kyselyjen mukaan näytteilleasettajat olivat tyytyväisiä messuihin.

Kauppiasmessujen ohjelmassa nähtiin tänä vuonna missien loistoa, musiikkia, muotinäytöksiä sekä akrobatiaa. Cirkuskalaset keräsi varsinkin perheen pienimpiä lavan eteen isoin joukoin ja Miss Model Pietarsaari kiinnosti suuresti. Voittajaksi kruunattiin sunnuntaina nro 4, Noora Storlund Pietarsaaresta.

Pohjanmaan Expo ja Pietarsaarenseudun kauppiasyhdistys kiittää kaikkia kävijöitä ja näytteilleasettajia.



Siirry "Ajankohtaista"-sivulle