Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry: Kaikki tapahtumat eivät ole ilta-aikaan venyviä festareita
16.8.2021

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry: Kaikki tapahtumat eivät ole ilta-aikaan venyviä festareita

Tapahtumiin liittyvä keskustelu on julkisuudessa pyörinyt pitkälti kesän festareissa ja niiden mukaan laadituissa tapahtumarajoituksissa. Tapahtumat-sanan alle mahtuu kuitenkin muutakin. Festareiden kanssa yhtäläisin rajoituksin ovat tähän saakka joutuneet toimimaan myös esimerkiksi erilaiset seminaarit, koulutustilaisuudet, ammattitapahtumat ja messut.

- Tapahtumat eivät ole veljeksiä. Messuille ja koulutuksiin lähdetään asian perässä ja päiväsaikaan. Motiivit ja toimintatavat ovat täysin erilaiset kuin festarikäynnillä, huomauttaa Marja Pekkanen.

Hän peräänkuuluttaa tapahtumatyyppien erottelua ja kokoontumisrajoitusten laatimista sen mukaan.

- Festarit tulisi erottaa muista kulttuuritapahtumista. Lisäksi kolmantena tapahtumatyyppinä pitäisi huomioida messut, kokoukset, kongressit ja yritystapahtumat, jotka yleensä liittyvät ammatin harjoittamiseen tai omiin harrasteisiin ja joiden luonne on sen vuoksi täysin erilainen.

Koronapassi odotettu lisätuki messujen avaamiseen

Suomalaisilla messu- ja tapahtumajärjestäjillä on koronariskien hallintaan selkeät, tarkoin määritellyt menettelytavat ja turvallisuusohjeistus. Tapahtumien avaamiseen on valmistauduttu perusteellisesti. Kesäkuussa julkistetun SAFE Asset Groupin tutkimuksen mukaan messukeskukset ovat tiloina jopa turvallisempia kuin kauppakeskukset, jotka ovat olleet avoinna läpi pandemian. Messujen lisävahvuus on tuotantotapa, joka mahdollistaa laadukkaan kävijähallinnan ja poikkeuksellisen kattavat käytännön toimet koronariskien torjunnassa.

- Koronapassi olisi hyvä lisätuki tapahtumien terveysturvallisuuteen, kunhan pikatestit otetaan rinnalle ja ne ovat veloituksettomia. Toivomme, että päättäjät tekevät tässäkin asiassa pikaisia ratkaisuja, jotta messutoiminta saadaan nopeasti avattua. Messut ovat aivan omanlaisensa tapahtumatyyppi, jolla on suuri vaikutus elinkeinoelämälle ja talouden elpymiselle, Pekkanen sanoo.

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kattaa ammattimaisen messujärjestämisen Suomessa. Jäseniä ovat Suomen Messut Osuuskunta, Tampereen Messut Oy, Turun Messukeskus Oy, Lahden Messut, Jyväskylän Messut Oy, Pohjois-Suomen Messut ry., Pohjanmaan Expo Oy, Suomen Asuntomessut Osuuskunta, Mediapro Messut Oy, Riihimäen Messut Oy ja KPK Events. Messut ja muut messukeskuksissa järjestetyt tapahtumat toivat Suomessa vuonna 2019 järjestämispaikkakunnilleen yli puolen miljardin euron tulovirran (Taloustutkimus 4/2021). Normaalivuosina eri puolilla Suomea järjestetään vuosittain noin 150 erilaista messutapahtumaa ja niihin osallistuu yli 1,5 miljoonaa kävijää. | www.messutsuomessa.fi

Lisätietoja: Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry, puheenjohtaja Marja Pekkanen, marja.pekkanen@turunmessukeskus.fi, puh. 040 545 7766



Gå till ""