28.1.2020

Edu+Job Kesätyö-, rekry- ja koulutustapahtuma

Pohjanmaan Expo Oy järjestää toistamiseen Edu+Job -tapahtuman yhteistyössä Pohjanmaan TE-toimiston kanssa torstaina 6.2. Vaasan kaupungintalolla.
Tapahtumassa on mukana noin 20 oppilaitosta ammattiopistoista korkeakouluihin, sekä lähes 40 työelämän edustajaa, liittoa ja järjestöä eri toimialoilta. Esittelyssä on monipuolisesti koulutusmahdollisuuksia, eväitä urapolulle sekä tuhansia avoimia työpaikkoja.

Edu+Jobin kohderyhmänä ovat toisen asteen oppilaat, korkeakouluopiskelijat sekä työnhakijat. Lisäksi tapahtumaan kutsutaan opinpolkua suunnitelevien nuorten vanhemmat, opinto-ohjaajat, opettajat ja kaikki aiheesta kiinnostuneet.
TE-toimiston osastolta saa muun muassa työnhakuneuvontaa ja tietoa Ohjaamon palveluista. Lisäksi kävijöillä on mahdollisuus viilata CV huippukuntoon sekä ottaa valokuva ansioluetteloa varten veloituksetta. Saatavilla on myös tietoa EURES-palveluista, mikäli työ ulkomailla on haaveissa.

Tämän vuoden uutuutena on kamarimusiikkisalissa järjestettävä inspiroiva ohjelma.
Ohjelmassa paneudutaan persoonan voimaan digitaalisessa rekrytointimaailmassa sekä Pohjanmaan Kauppakamarin lanseeraamaan #palkkaanuori-kampanjaan. Kaupunkimme kansainvälisyys on myös otettu huomioon. TalentCoastlinen, Baronan ja Pohjanmaan Expon asiantuntijat keskustelevat kulttuurierojen tuomista haasteista työhaastattelutilanteissa.
Päivän keynote -puheenvuoron pitää ruotsinsuomalainen ”Valtakunnan virallisena epäonnistujana” tunnettu Tomi Kaukinen, joka puhuu omakohtaisen kokemuksensa kautta jaksamisesta ja hyvinvoinnista sekä siitä, miten negatiiviset ajatukset muutetaan positiiviseksi. Tomin puheenvuorot kuullaan sekä ruotsiksi että suomeksi.
Lisäksi ABB ja Vaasan kaupunki tiedottavat tulevista kesän harjoittelu- ja työmahdollisuuksista.
Tapahtuman yhtenä tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä nuorten, oppilaitosten ja työelämän välillä, jotta tulevaisuuden tekijät voidaan taata jatkossakin.
Messuilla kävijät kohtaavat oppilaitosten ja työnantajien edustajia kasvotusten ja voivat saada vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Messuilla on mahdollisuus tehdä lähtemätön vaikutus puolin ja toisin, ja voit luoda hyviä verkostoja tulevaan.

 



Gå till ""