Messutoiminnan pysäyttäminen leikkasi järjestämispaikkakunnilta liki puolen miljardin euron tulovirr
7.4.2021

Messutoiminnan pysäyttäminen leikkasi järjestämispaikkakunnilta liki puolen miljardin euron tulovirr

Pandemian vaikutus suomalaiseen messu- ja tapahtuma-alaan on ollut musertava. Korona keskeytti suomalaisen messutoiminnan 12.3.2020 ja toiminta on edelleen pysähdyksissä. Seisahdus koettelee myös järjestämispaikkakuntien taloutta, sillä messuilla on kokoaan suurempi vaikutus alueensa elinkeinoelämään ja työllisyyteen.

Taloustutkimuksen vasta valmistuneen tutkimuksen mukaan messut ja muut messukeskuksissa järjestetyt tapahtumat toivat vuonna 2019 järjestämispaikkakunnilleen 553 miljoonan tulovirran. Tapahtumien työllisyysvaikutus oli 7 350 henkilötyövuotta.
Pandemiavuonna vastaavat luvut olivat enää 106 miljoonaa euroa ja 1440 henkilötyövuotta. Tuloinjektio elinkeinoelämälle romahti 80 prosentilla vaikka vuoden ensimmäisellä kvartaalilla messujen pystyttiinkin vielä järjestämään normaalisti.
- Messujen näytteilleasettajat ja messuvieraat käyttävät rahaa mm. ravintoloihin, kahviloihin, majoitukseen ja matkustamiseen sekä asioivat paikallisissa kaupoissa. Messutapahtumien laajat tulo- ja työllisyysvaikutukset huomioiden tilanne on vakava, ja koskettaa koko suomalaista elinkeinoelämää. Valitettavasti yhteiskunnan tuki on Suomessa ollut täysin riittämätöntä messujärjestäjien kaltaisille isoille ja voimakkaasti työllistäville tapahtuma-alan yrityksille, sanoo Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n puheenjohtaja Juha Rahko.

Eri puolilla Suomea järjestetään normaalivuosina yli 150 messut. Messuja on sekä ammattilaisille että kuluttajille. Suosittuja messuaiheita ovat mm. rakentaminen ja hyvinvointi, molempien alojen messuja järjestetään useissa eri kaupungeissa. Messut ovat myös vahva myyntikanava. Tehty tutkimus ei huomioi messuilla tehtyjä kauppoja ja niiden vaikutusta elinkeinoelämälle.

Messujen tulo- ja työllisyysvaikutukset vuosina 2019 ja 2020 -tutkimuksen teki Taloustutkimus Oy Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry: n toimeksiannosta. Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry on ammattimaisten messujärjestäjien yhteinen kattojärjestö Suomessa. Vastaava tutkimus on tehty aiemmin vuonna 2018.

Lisätietoja: Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry, toiminnanjohtaja Reija Könönen, p. 050 5604614, reija.kononen@messutsuomessa.fi ja tutkimusjohtaja Pasi Holm, Taloustutkimus Oy p. 050 374 7462, pasi.holm@taloustutkimus.fi
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kattaa ammattimaisen messujärjestämisen Suomessa. Jäseniä ovat Suomen Messut Osuuskunta, Tampereen Messut Oy, Turun Messukeskus Oy, Lahden Messut, Jyväskylän Messut Oy, Pohjois-Suomen Messut ry., Pohjanmaan Expo Oy, Suomen Asuntomessut Osuuskunta, Mediapro Messut Oy, Riihimäen Messut Oy ja KPK Events. www.messutsuomessa.fi

 



Gå till "Ajankohtaista"