20.2.2018

Messut ruokkivat järjestämispaikkakuntiensa elinkeinoelämää yli 400 milj. eurolla vuodessa

Messujen näytteilleasettajat ja messuvieraat käyttävät rahaa mm. ravintoloihin, kahviloihin, majoitukseen ja matkustamiseen sekä asioivat paikallisissa kaupoissa. Hotellien ja ravintoloiden vuotuisista tuotoista 122 miljoonaa euroa tulee paikkakunnalla järjestetyistä messuista. Keskimäärin näytteilleasettaja käyttää osallistumiseensa 6 663 euroa ja kävijät kuluttavat messumatkaansa keskimäärin 104 euroa.

Tutkimus perustuu Media Audit Finlandin Suomessa vuonna 2017 tarkastamiin tapahtumiin, joissa kävi noin 2 miljoonaa kävijää ja joihin osallistui yli 27 000 näytteilleasettajaa. Tulo- ja työllisyysvirrat laskettiin suomalaisten messujärjestäjien yhdistys Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n yhteistyössä Haaga-Helian kanssa kehittämällä työkalulla, joka laskee vaikutukset tarkasti ja luotettavasti. Tuloksena syntyy standardoitua ja vertailukelpoista tilastodataa messujen taloudellisesta vaikuttavuudesta.

Laskelma huomioi messujen välittömästi ja välillisesti aikaansaaman liikevaihdon, tulovirtojen jakautumisen eri toimialoille, välittömät ja välilliset työllisyysvaikutukset sekä verotulovaikutukset. Pohjana käytetään tietoja messuvieraiden ja näytteilleasettajien määristä, rahankäytöstä, messumatkan kestosta ja lähtöalueesta. Työkalu hyödyntää muun muassa messujen kävijä- ja näytteilleasettajatutkimuksia. Matkailun rahavirtojen mittaaminen perustuu nk. pohjoismaiseen malliin sekä Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpitoon perustuviin panos-tuotoslaskelmiin.

Lisätietoja: Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry, toiminnanjohtaja Reija Könönen, p. 050 5604614, reija.kononen@messukeskus.com ja projektipäällikkö Petteri Ohtonen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, p. 040 826 8183, petteri.ohtonen@haaga-helia.fi

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry. on suomalaisten messujärjestäjien yhdistys, joka kehittää messuja markkinointimediana ja edistää alan toimijoiden yhteistyötä. www.messutsuomessa.fi



Gå till "Ajankohtaista"