Pohjanmaan Expon toiminta jälleen vauhdissa
22.6.2022

Pohjanmaan Expon toiminta jälleen vauhdissa

Koronapandemian aiheuttama messutoiminnan keskeytyminen miltei kahden vuoden ajaksi on nyt onneksemme ohi, ja tapahtuma-ala suuntaamassa uuteen nousuun. Tätä ovat monet jo kaivanneet, ja on ihanaa, kun voi taas siirtyä ruudun ääreltä ihmisten pariin kokeilemaan, testaamaan, kuulemaan, haistamaan, maistamaan ja tuntemaan.

Vaikka virtuaalitapahtumat ovat yleistyneet ja löytäneet myös oman paikkansa, tuovat live-messut elämään taas kovasti kaivattuja tapaamisia, aitoja kokemuksia ja elämyksiä – verkostoitumisesta puhumattakaan! Etenkin ammattimessuilla luodaan arvokkaita kontakteja ja solmitaan sopimuksia. Pandemian aiheuttaman messujen ja tapahtumien puuttumisen koetaan varmasti vaikuttaneen paitsi liiketoimintaan myös ammattitaidon kehittämiseen ja ylläpitämiseen.

Pohjanmaan Expon messukalenterissa liki kaksivuotisen tauon päätti HoReCa-alan ammattitapahtuma Lakeus Kokkaa, joka järjestettiin Seinäjoella 9.11.2021. Suosittu messutapahtuma toteutettiin uudelleen jo tämän vuoden toukokuussa, jolloin vietettiin Lakeus Kokkaa -tapahtuman 10-vuotisjuhlaa.

Viime vuoden puolella, 24.11.2021, toteutimme myös Pohjanmaan Teollisuus -messut. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna Vaasassa kaksipäiväisenä. Alueen johtava teollisuuden ammattitapahtuma on paikka, jossa kannattaa näkyä – pyydä tarjous osastopaikasta!

Edu+Job on koulutus- ja rekrytointitapahtuma kaikille ikään ja elämäntilanteeseen katsomatta. Edu+Job -tapahtumat järjestettiin sekä Vaasassa että Kokkolassa maaliskuun alkupuolella. Molemmilla paikkakunnilla joukko tulevaisuuden huipputekijöitä kohtasi upeita työmahdollisuuksia ja oppilaitokset värväsivät opiskelijoita tuleville lukukausille.

Maaliskuussa päästiin myös vihdoin kokoontumaan pari vuotta lykkääntyneen EnergyWeekin ympärillä. Nimensä mukaisesti EnergyWeek tarjosi roppakaupalla asiaa energia-alan asiantuntijoille ja ammattilaisille. Viikon aikana järjestimme kaksi messutapahtumaa seminaareineen: Wind & Renewable Energy ja Smart Energy. Ensi vuonna tapahtumiin tehdään uudistuksia, sillä toteutamme Wind & Renewable Energy -tapahtuman kaksipäiväisenä (ti-ke 21.-22.3.2023) ja Smart-taloautomaatiotapahtuman EnergyWeekistä irrallisena syksyllä 2023.



Siirry "Ajankohtaista"-sivulle