Pohjanmaan Expolle uutta virtaa ja vahvistusta markkinointiviestintään
5.5.2022

Pohjanmaan Expolle uutta virtaa ja vahvistusta markkinointiviestintään

Seuraavassa hieman leikkimielisempää tutustumista Riikkaan. Kertoisitko meille hieman itsestäsi?

Kuinka työpäiväsi tavallisesti alkaa?
-Työpäivä alkaa kahvilla ja sähköpostin tarkistuksella, ja päivät sisältävät monipuolisesti strategiaa, sisältöjä, asiakaskontakteja ja operatiivista suunnittelua sekä ideointia yhdessä kollegoiden kanssa (tätä pidän tärkeänä osana toimivaa markkinointia).

Mikä on lempi matkakohteesi?
-Mieluisin matkakohde olisi Uusi-Seelanti tai Singapore - jälkimmäinen on lempikohteeni, mutta koska en ole koskaan käynyt Uudessa-Seelannissa, olisi mahtava päästä käymään myös siellä.

Mitä erityistaitoja sinulla on?
-Koen, että olen erityisen taitava työelämän tunnetaidoissa ja joustavuudessa. Olen myös motivoiva ja innostava työkaveri.

Miten vietät vapaa-aikasi?
- Vapaa-ajalla olen vähän pihkassa kaikenlaisiin käsitöihin - virkkaan, värkkään ja näprään mielelläni.

Oletko asettanut itsellesi joitain tavoitteita tämänhetkisen urasi suhteen tai Pohjanmaan Expon suhteen? Kuvailisitko meille niitä?
- Pohjanmaan Expolla haluan kehittää markkinointiviestintätoimintaa ja brändiä, ja samalla uskon oppivani myös itse paljon lisää. Kaikki uusi osaaminen ja kokemus vahvistaa ammattitaitoani.

Riikalla pysyvät työpäivät kiireisinä läpi vuoden, sillä kutakin messua ja tapahtumaa valmistellaan vähintään puoli vuotta etukäteen. Ensimmäisenä työn alla on horeca-alan ammattimessut Lakeus Kokkaa, joka toteutuu 24.5. Seinäjoella. Myöhemmin syksyllä 2022 järjestetään Pohjanmaan Teollisuus, joka siirtyy nyt Seinäjoelta Vaasaan. Pohjanmaan Teollisuuden myynti ja markkinointi on parhaillaan käynnissä, ja tavoitteet ovat korkealla.

 

Teksti: Tiia Känsäkangas



Gå till "Ajankohtaista"