Pohjanmaan suurin messujärjestäjä toimii Vaasassa
Messuyhtiö Pohjanmaan Expo Oy - Expo Österbotten Ab on toiminut Vaasassa jo vuodesta 1987 lähtien. Pohjanmaan Expon omistajatahot ovat Vaasan kaupunki, Pohjanmaan kauppakamari, Mustasaaren kunta, Pietarsaaren kaupunki, Kokkolan kaupunki sekä Osuuskunta Viexpo. Pohjanmaan Expo on markkinajohtaja Vaasa-Pietarsaari-Kokkola akselilla järjestäen säännöllisesti messutapahtumia näissä kaupungeissa.
Pohjanmaan Expon tavoitteena on olla alueellisesti vahva messuyhtiö, joka on luotettava, palveleva ja kehittyvä. Toiminta-ajatuksena on tarjota laadukkaita messutapahtumia ajankohtaisista aiheista elinkeinoelämän ja kaupan tueksi yrityksille, organisaatioille ja kävijöille. Pohjanmaan Expo järjestää sekä alueellisia että valtakunnallisia messuja yrityksille ja suurelle yleisölle tavoitteena tuoda aluetta ja yrityksiä tunnetuiksi sekä tuottaa onnistuneita tapahtumia.
Pohjanmaan Expo järjestää suurimman osa messutapahtumista Botniahallissa, joka sijaitseen Vaasan kupeessa, Mustasaaren kunnassa. Suomen suurimpana urheilu- ja monitoimihallina Botniahalli tarjoaa 16 000 neliötä asianmukaista näyttelytilaa. Ohjelma-alueet, oheistoiminnot ja näyttelyosastot sijoittuvat luontevasti halliin. Myös ravintolapalveluita ja pysäköintialueita on kehitetty messuvieraiden tarpeita ajatellen.
Messuilla asiakkaat kohdataan kasvokkain
Messut on tehokas markkinointiväline. Se eivät ole irrallinen tapahtuma, vaan integroitu osa yrityksen markkinointia. Messujen vahvuutena on suora vuorovaikutus tuotteita tai palveluja tarjoavan yrityksen ja niitä tarvitsevien asiakkaiden välillä. Vuorovaikutuksen vahvuutta lisää vielä se, että messuille asiakkaat tulevat omasta halustaan tutustumaan yrityksiin ja niiden tarjontaan. Näin ollen messuilla yrityksellä on mahdollisuus luoda suuri joukko laadukkaita asiakaskontakteja kustannustehokkaammin kuin perinteisellä myyntityöllä. Messuosastolla tutustaan tuotteisiin konkreettisesti; niitä tutkitaan, kokeillaan, kosketellaan, maistellaan ja jopa haistellaan. Täten suora kontakti asiakkaaseen syntyy mutkattomasti. Asiakkaan kanssa kontakti on aktiivinen, vuorovaikutteinen ja aisteihin vetoava. Kun yritykset joutuvat miettimään markkinointipanostuksiaan tarkemmin, messujen kustannustehokkuuteen ja kasvokkain kohtaamisiin uskotaan.
Tietoa ja osaamista vaihdetaan Messujärjestäjien Unionissa
Pohjanmaan Expo Oy on jäsenenä Messujärjestäjien Unionissa. Messujärjestäjien Unioni ry perustettiin 1996 edistämään alan yleisiä toimintaedellytyksiä ja tehostamaan messuyhtiöiden keskinäistä yhteistoimintaa. Unionin jäsenten kävijä- ja näytteilleasettajaluvut tarkastaa Levikintarkastus Oy, jolloin noudatetaan yhteistä kävijä- ja näytteilleasettajien laskentatapaa. Unioni on tänä syksynä toteuttanut laajan valtakunnallisen markkinointikampanjan, jossa korostetaan messujen ainutlaatuisuutta kontaktien ja vuorovaikutusten foorumina.
Tervetuloa Pohjanmaalle menestymään messuille!
|