Ajankohtaista

Vasara-messuilla tehtiin kauppaa ja vasaroitiin rahaa hyväntekeväisyyteen!

26.10.2015

Pohjanmaan suurimmat ja tärkeimmät rakennus- ja sisustusalan messutapahtumassa tehtiin viikonloppuna kauppaa talopaketeista, kesämökeistä, uudisasunnoista,  energiaratkaisuista, tonteista, saunoista, tulisijoista, sisustustuotteista, huonekaluista sekä muista kotiin liittyvistä tuotteista ja palveluista.  Kosteus, home ja ilmanvaihto kiinnostivat ja messujen maalaustyönäytös innosti kävijöitä uutuustuotteisiin. Messujen tarjonta kiinnosti erityisesti lapsiperheitä ja nuoria sisustajia, mutta monet lähtivät liikkeelle myös sunnuntain hyväntekeväisyyshuutokaupan vuoksi. Aki Palsanmäki viihdytti yleisöä raikuvasti ja messuilla vasaroitiin hyvää Vaasan vihertoimelle lasten leikkipuistoon yhteensä 1725 euron arvosta. 


- Oli hienoa nähdä, että kävijät halusivat olla mukana tekemässä hyvää, messujen toimitusjohtaja Jukka Hakala toteaa.

Vasara rakennusmessuilla + Huonekalumessuilla vieraili yhteensä 9553 kävijää ja messutiimi on tyytyväinen. Näytteilleasettajat saivat tärkeitä  ja tuottavia kontakteja,
joita he työstävät myös heti messun jälkeen. Kaupanteko messuilla oli myös merkittävää ja 
yllätti kauempaa tulleet näytteilleasettajat. Alueen hyvinvointi näkyi ostovoimaisissa kävijöissä  hyvin. Huonekalu jatkoi suosiotaan ja messukävijät hankkivat uusia huonekaluja kotiinsa runsaasti.

Messuilla arvottiin 10h sisustusneuvonta lahjakortti ja onnellinen voittaja oli Annika Hautamäki (Ilmajoki). Voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Lisäksi messuristikon oikein palauttaneiden kesken arvottiin Panco Villan lahjakortti (50€) ja sen onnellinen voittaja oli Sirpa Kykkänen. Onnea voittajille!


Pohjanmaan Expon seuraava messutapahtuma on Knowhow Koulutus-, työelämä- ja vapaa-aika 18.-19.11.
 

 

« Uutisarkisto