Ajankohtaista

Syksyn messut lähestyvät!

11.09.2015

Pohjanmaan Expo on jo yli 25 vuoden ajan tehnyt tapahtumia ja messuja Pohjanmaan alueella -  aina yhtä suurella intohimolla. Pohjanmaan Expon tuottamat messutapahtumat keräävät vuosittain kymmeniätuhansia kävijöitä ja lähes tuhat näytteilleasettajaa. Messujen arvo koko Vaasan kaupungille ja sen elinkeinolle, kuten hotelleille ja ravintoloille, on valtava. Todellisissa kasvukeskuksissa messut kehittyy jatkuvasti. Vaasa on messujen myötä noussut yhdeksi Suomen tapahtumakaupungeista. 



Tutkimusten mukaan messuihin panostetaan yhä enemmän ja messut kuuluvat yhä useamman yrityksen markkinointistrategiaan. Kasvokkain kohtaaminen on myynnillisesti kannattavaa ja pelkästään Pohjanmaan Expon messuilla on tehty kauppaa vuosien saatossa miljoonien edestä.

Tapahtumarikas syksy

Syksy käynnistyy perinteisesti Tampereen Alihankinta -messuilta, johon Pohjanmaan Expo on jo vuosikymmenen ajan kerännyt alueen alihankintayritykset tehokkaalle yhteisosastolle  verkostoitumaan ja tekemään bisnestä. Hulppea EnergyVaasa -yhteisosasto ei messuilla jää huomaamatta, ja saahan osastolta  tunnetusti myös parhaimmat tyrnivitamiinipommit. Yhteistyöllä ja yhteisellä tavoitteella on saavutettu vuosien kuluessa huikeita tuloksia ja matka jatkuu. Ensi viikolla (15.-17.9) starttaavaan tapahtumaan osallistuu parikymmentä yritystä Pohjanmaan Expon isännöimänä.

Jokavuotinen Vasara rakennusmessut & Huonekalu järjestetään lokakuussa (24.-25.10.).  Messut kerää yhteen rakennusalan ammattilaiset. Saman katon alta löytyy niin rakentamisen kuin remontoinnin uutuudet ja ratkaisut. Tänä vuonna keskiöön on  noussut  etenkin sisäilma-asiat sekä Hometalkoot. Aihe näkyy selkeästi sekä näytteilleasettajien tarjonnassa, tietoiskuissa että alan seminaarissa. Mikäli aihe koskettaa , Vasara on oikea paikka saada ajantasaista tietoa.


Sisustaminen on noussut yhä suuremmaksi mielenkiinnon kohteeksi kodissa, joten Huonekalu jatkaa messuilla yhtenä näyttelyalana. Messuilla toteutetaan yhteistyössä vaasalaisten sisustusbloggaajien kanssa näyttely, jonka tavoitteena on tuoda suositut bloggarit näyttöjensä takaa ihmisten ilmoille kertomaan, miltä heidän näkemyksensä mukaan syksyn kodin tulisi  näyttää. Näytteilleasettajien joukossa on runsaasti myös tapetteja, lattiamateriaaleja ja maaleja myyviä yrityksiä. Messuilla arvotaan myös lahjakortti sisustussuunnittelijalle!

Messujen kohokohta on ehdottomasti Suomen huutokauppakeisarin Aki Palsanmäen isännöimä hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka tuotto lahjoitetaan Vaasan kaupungin vihertoimelle. Hyväntekeväisyyshuutokauppa järjestetään yhteistyössä paikallislehti Vaasan Ikkunan kanssa. Kohteesta järjestetään lukijaäänestys ja tuotto lahjoitetaan sen mukaan joko lapsille, ikäihmisille tai liikuntarajoitteisille.



Tietoa, taitoa ja elämyksiä

Knowhow Koulutus-, työelämä- ja vapaa-aikamessut marraskuussa (18.-19.11.) on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut nuorten ja eri oppilaitosten, korkeakoulujen ja yliopistojen kohtaamispaikka. Vaasa on tunnetusti vahva opiskelijakaupunki ja Knowhow-messuille on jo kauan ollut oma kysyntänsä ja tarpeensa tapahtumien joukossa. Knowhow-messut on tänä vuonna saanut täysin uuden pohjakartan. Muutoksen tavoitteena on avata nuorelle opinpolun ja työelämän mahdollisuudet entistä paremmin.

Työelämäpuolella jatkaa jo viime vuonna lanseerattu EnergyLounge, joka kokoaa alueen energia-alan yritykset yhteisosastolle esittelemään lukioikäisille nuorille alaa ja sen työllistymismahdollisuuksia. Mukana ovat ABB, Vacon, Wärtsilä,Vaasan sähkö ja The Switch.



Vielä ehdit mukaan messuille - ota yhteys projektivastaaviin!

Vasara-messut - Mirella Kivelä, puh. 0400 910 180, mirella.kivela@pohjanmaanexpo.fi
Knowhow-messut - Virpi Hautamäki, puh. 0400 969 549, virpi.hautamaki@pohjanmaanexpo.fi
 

« Uutisarkisto