Tiedotteet

Messujen suosio on vankkumaton

23.08.2016

Pohjanmaan Expon kevät sujui hienosti. Suurmessut, joka on Pohjanmaan Expon vanhin messutapahtuma, täytti keväällä täydet 20 vuotta. Messujen suosio näkyi yli 17 000 messukävijässä, jotka tekivät ahkerasti ostoksia näytteilleasettajien osastoilla. Pohjanmaan Expo teki Suurmessuilla kattavan kävijätutkimuksen Probic Oy:n kanssa ja tulokset olivat erittäin positiiviset. Yli 80 prosenttia kävijöistä kertoi käyvänsä Suurmessuilla vuosittain tai lähes joka vuosi ja lisäksi yli 90 prosenttia suosittelee tapahtumaa myös muille. Yli 90 prosenttia koki saavansa messuilta itselleen hyödyllistä tietoa ja yli 70 prosenttia teki messuilla myös ostoksia. Messut ovat tutkimuksen mukaan edelleen aito kohtaamis- ja ostospaikka, josta haetaan myös ideoita ja elämyksiä.



Pohjanmaan Expon messusyksy jatkuu vilkkaana ja luvassa on kolme eri messutapahtumaa. Lisäksi Pohjanmaan Expo tuottaa sekä Santavuoren tuulivoimapuiston Avoimet ovet -päivän että Tampereen Alihankinta-messujen EnergyVaasa-yhteisosaston syyskuussa.

29.-30.10.2016 Botniahalli
Vasara rakennusmessut + Huonekalu + Kädentaito & Design


Vasara-messut on toiminut pohjalaisten rakentajien ja remontoijien tiedon, taidon ja ideoiden lähteenä jo 17 vuotta. Messut tarjoaa monia vaihtoehtoja ja puolueetonta tietoa omien päätösten tueksi, oli kysymyksessä sitten uuden rakentaminen tai vanhan saneeraaminen. Mukana on runsaasti uusia näyttelyasettajia jo tutuksi tulleiden yritysten lisäksi. Mukana ohjelmassa on mm. Jethro Rostedt, Panu Kaila ja Strömsön oma nikkari Jim Björni. Lisäksi sekä aikuisille että lapsille tarjotaan mahdollisuus kokeilla omia kädentaitoja työnäytösalueella.  



Vuoden 2016 messutapahtuma kasvaa uudella teema-alueella Kädentaito & Design. Uutuusalue esittelee suomalaista kädentaitoa ja houkuttelee ostoksille sisustajia, käsityön ystäviä ja harrastajia sekä kodin uudistajia. Kädentaito & Design -alueen ohjelma tuotetaan yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Taidon ja Österbottens Hantverk -yhdistyksen (Loftet) kanssa. 



19.-20.11.2016 Tellushalli, Pietarsaari

Koko perheen Kauppiasmessut 




Koko perheen Kauppiasmessut innostaa jälleen lähes 10 000 kävijää Tellushalliin tekemään ostoksia ja tutustumaan sekä paikallisiin että valtakunnallisiin yrityksiin, yhdistyksiin ja organisaatioihin. Suosittu messutapahtuma järjestetään vain joka toinen vuosi ja on siksi odotettu pietarsaarelaisten ja sen lähikuntien asukkaiden keskuudessa. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Pietarsaaren Kauppiasyhdistyksen kanssa. Tapahtuma on kahdeksan eri messualan tapahtuma.


23.-24.11.2016 Botniahalli
Knowhow – koulutus, työelämä, vapaa-aika -messut


Knowhow koulutus-, työelämä- ja vapaa-aikamessut on Pohjanmaan suosituin ja suurin nuortentapahtuma! Messuilla tavoittaa tuhansia aktiivisia nuoria, jotka etsivät tietoa koulutusvaihtoehdoista ja työelämän tarjoamista mahdollisuuksista. Messuilla esittäytyy toisen ja kolmannen asteen oppilaitokset sekä työelämä ja alueen aktiiviset vapaa-ajan harrastusten tarjoajat.  Nuorten yrittäjyys on vahvasti esille NY-alueella ja lisäksi nuoret yrittäjät ja opiskelijat voivat kuunnella yrittäjien konkreettisia neuvoja messujen Start Up –alueella.  Jo viime vuonna nähty Ohjaamo on myös mukana tänä vuonna.  Ohjaamon matalan kynnyksen asiointipaikka alle 30-vuotiaille. Knowhow-messut tarjoaa myös ajankohtaista tietoa opetushenkilökunnalle.
 
Lisätietoja messuista ja toiminnasta: 
toimitusjohtaja Jukka Hakala, puh. 0400 669 600, jukka.hakala@pohjanmaanexpo.fi    
www.pohjanmaanexpo.fi
 

« Uutisarkisto