Ajankohtaista

Maaliskuu mahdollisuuksia täynnä!

27.01.2016

 

Maaliskuussa Pohjanmaan Expo järjestää kolme eri tapahtumaa kahden viikon sisällä, joten toimistossamme on mukavasti vilinää. Messukauden aloittaja on Sijoitustapahtuma 10. maaliskuuta. Sijoittamisen, rahoittamisen ja säästämisen erikoistapahtuma kertoo, mihin tulevaisuudessa kannattaa sijoittaa. Tänä vuonna mukana on myös pörssiyhtiöitä, jotka kertovat oman näkemyksensä talouden tilasta.

Sijoitustapahtuman jälkeen Pohjanmaan Expo järjestää Vaasa Wind Exchange & Solar -tapahtuman Vaasan kaupungintalolla 15.-16.3.2016. Vaasa Wind Exchange & Solar on intensiivinen, kahden päivän verkostoitumisfoorumi, jossa asiantuntijat ja alan vaikuttajat ympäri Euroopan kohtaavat. Näyttely ja seminaari tarjoavat tiiviin katsauksen alan markkinoihin ja mahdollisuuksiin erityisesti Pohjoimaissa ja Euroopassa. Yritykset ja muut alan yhteisöt esittelevät ratkaisujaan uusiutuvan energiantuotannon haasteisiin ja tekevät tuuli- ja aurinkovoiman mahdollisuuksia tunnetuksi.

Tuulivoimatapahtuman jälkeen katseet kiinnittyvät energiatehokkaaseen rakentamiseen ja kiinteistötekniikkaan Energy & Buildings -tapahtumassa 18.3.2016. Tänä vuonna päivään on sisällytetty näyttelyosuus, näytteilleasettajien esitelmiä ja korkeatasoinen asiantuntijaseminaari, joka keskittyy energiatehokkaaseen korjausrakentamiseen. Näytteilleasettajina nähdään rakennusliikkeet, insinööritoimistot, rakentamisen ja materiaalien tutkimukseen ja kehittämiseen erikoistuneet yhteisöt sekä LVIS-alan, valaistuksen ja kiinteistöautomaation ammattilaiset.

Vaasa Wind Exchange & Solar ja Energy & Buildings ovat osa kansainvälistä EnergyWeek -viikkoa, joka järjestetään 14.-18.3.2016.

Tervetuloa!

« Uutisarkisto