Tiedotteet

Kauppiasmessujen suosio jatkuu

31.10.2012

Pietarsaaren Kauppiasmessut järjestetään jo 15. kerran. Ajankohta on 17.-18. marraskuuta ja pitopaikkana Tellushalli. Messutapahtuman järjestää Pohjanmaan Expo Oy yhteistyössä Pietarsaarenseudun Kauppiasyhdistyksen kanssa.

Kauppiasmessut on alueen suurin ja monipuolisin messutapahtuma, joka on odotettu tapahtuma kaikenikäisten keskuudessa. Tapahtumakokonaisuus tarjoaa kävijälle monipuolisen kattauksen tuotteita ja palveluita sekä houkuttelevaa ohjelmaa. Messujen ammattitaitoiset näytteilleasettajat esittelevät uutuustuotteita ja joululahjaideoita, tarjoavat maistiaisia ja antavat kävijöille neuvoja ja inspiraatiota. Kuluttajamessuilla on tietysti myös paljon houkuttelevia messutarjouksia. Kauppiasmessut järjestetään joka toinen vuosi. Viime Kauppiasmessuilla vuonna 2010 näytteilleasettajia oli mukana 171. Suositut messut houkutteli viime kerralla 11 542 kävijää ja tänäkin vuonna odotetaan yli 11 000 kävijää.

MONIPUOLINEN NÄYTTEILLEASETTAJOUKKO

Yritykset on jaettu toimialoittain messuhallissa, jotta kävijän on helpompi suunnistaa messuilla.
A. Lahjatavarat, käsityöt
Alue, joka pursuaa ideoita ja inspiraatiota ja täältä kannatta myös hankkia joululahjat.
B. Voi hyvin
Terveyspalvelut ja –tuotteet kiinnostavat kaikenikäisiä kävijöitä. Kosmetiikka, ortopediset tuotteet, terveystuotteet, eri hoitomuodot ja neuvontapisteet muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Uutta tänä vuonna ovat yritykset, jotka markkinoivat silmälaserleikkauksia.
C. Ruoka
Ruoka-alueella voi maistella herkkuja ja ostaa elintarvikkeita kotiinvietäväksi; leipomo- ja lihatuotteita, käsintehtyä suklaata, hilloja, tyrnimehua, hunajaa, pähkinöitä, salaatteja jne.
D. Matkailu, vapaa-aika
Messujen näyttelyalue, jossa esitellään matkailuun ja vapaa-aikaan liittyviä tuotteita ja palveluita; mm. matkapaketit, teatterielämykset, lähiseudun matkailukohteet, Baltian matkailukohteet, kirjat, musiikki, hiihto- ja pyöräilyvarusteet jne.
E. Rakentaminen, sisustaminen ja kodintekniikka
Tämä aihealue edustaa messujen laajinta kokonaisuutta ja tarjoaa neuvoja ja ideoita kaikille, jotka ovat kiinnostuneita remontoinnista, rakentamisesta ja sisustamisesta. Ledvalaistus, talopaketit, keittiöt, työkalut, terassilasitukset, lämmitysjärjestelmät, kattoturvatuotteet, lattia- ja seinämateriaalit, LVI-tuotteet, betonisokkelit, ikkunat, eristeet, hirsimökit jne. esitellään alan ammattilaisten toimesta. 

F-G. Tietotekniikka, media, pankki- ja vakuutuspalvelut sekä koulutus
Seudun oppilaitokset ovat kattavasti edustettuina ja etenkin nuorille on paljon tietoa koulutuksesta ja ammatinvalinnasta. Myös lähiseudun kaupungit ja kunnat esittelevät monipuolisesti palveluitaan Kauppiasmessuilla. Lisäksi kävijä voi messuilla päivittää tietonsa pankki- ja vakuutuspalveluista sekä valokuvaus- ja it-palveluista.
H. Veneet, moottoriajoneuvot, koneet
Etenkin messujen miesväelle kiinnostuksen kohteena on metsä- ja puutarhakoneet, varaosat ja huoltopalvelut, liikuntarajoitteisten apuajoneuvot, veneet, asuntoautot jne. 


VETONAULANA MARTIN TIMELL RUOTSISTA    

Messuosastot ja näytteilleasettajat ovat tapahtuman keskipisteessä mutta tämän lisäksi messuilla järjestetään eriaiheista ohjelmaa. Ohjelmalava sijoittuu kahvilan yhteyteen, jolloin eri ohjelmanumeroita voi seurata vaikka kahvikupin ääressä. Messujen ravintola- ja kahvilapalveluista vastaa After Eight.

Kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson avaa perinteisesti Kauppiasmessut lauantaina klo 11.00. Tämän jälkeen TV:stä tuttu Martin Timell Ruotsista astuu lavalle. Kl. 11.30 hänet nähdään tapetointinäytöksessä yhdessä ÖT:n edustajan kanssa ja kl. 13.30. Martin pitää tietoiskun, jonka aineena on “Skall man göra allt själv? Martin, joka parhaiten tunnetaan TV-ohjelmasta “Äntligen hemma”, jakaa mielellään rakentamiseen, remontointiin ja sisustamiseen liittyviä ideoitaan ja ratkaisujaan messukävijöille. Martinin Pietarsaarenvierailun isäntäyrityksinä toimivat ÖT ja PS.

Jakobstads Gymnastikförening JKG järjestää perinteisesti Kauppiasmessujen suositut muotinäytökset. Loppusyksyn muotinäytöksessä, joka on nimeltään “Purple rain”, nähdään talven ja tulevan juhlakauden muotia. Lauantaina ja sunnuntaina nähdään myös Pelastusopiston palomiesten muotinäytös.

Lauantai-iltapäivällä Pohjanmaan Expo ja Pietarsaarenseudun kauppiasyhdistys järjestävät hyväntekeväisyyshuutokaupan, jossa Martin Timell toimii meklarina. Huutokaupattavat tuotteet kerätään näytteilleasettajilta ja alueen yrityksiltä ja kerätty tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Bul-An ry:lle, paikalliselle yhdistykselle joka taistelee nuorten syömishäiriöitä vastaan.

Närpiöläinen Johnny Sjöblom on tunnettu kynäruiskumaalari jolla on toimeksiantoja ympäri Pohjoismaita. Kauppiasmessuilla hän esittelee uutta palveluaan; sisusta seinämaalauksella. 
Bildbolaget Du&Vi järjestää osastollaan studiokuvauksia jouluteemalla. Tässä oiva tilaisuus kävijöille hoitaa joulukorttikuvaus omat lapset malleina.

Avoinna:
lauantaina 17.11 ja sunnuntaina 18.11. kl. 10.00-17.00

Liput:
Aikuiset / 10 eur • Lapset 7-15 år / 5 eur
Perhe (1-2 aikuista + perheen lapset alle 15 vuotta) / 25 eur • Alle 7 vuotiaat maksutta


Lisätietoja:
Jukka Hakala, tj Pohjanmaan Expo Oy, puh. 0400 669 600
Hilkka Bodö, projektivastaava Pohjanmaan Expo Oy, puh. 0400 548 990
Anders Högberg, pj Pietarsaarenseudun kauppiasyhdistys, puh. 0500 174 703

« Uutisarkisto