Lehdistötiedote 26.10.2007
 

20 vuotta messuhistoriaa

Messuyhtiö Oy Finn-Nolia Ab perustettiin vuonna 1987 Vaasan kaupungin, Vaasan kauppakamarin ja ruotsalaisen messuyhtiö Nolian toimesta. Heti seuraavana vuonna ryhdyttiin organisoimaan uuden yhtiön ensimmäisiä messuja, paikka oli Tenniscenter ja aiheena teknologia.

Vuosi 1990 Vaasassa tehtiin messuhistoriaa. Finn-Nolia järjesti yhteistyössä Stakesin kanssa Hoiwaa-messut ja koulutustapahtuman, johon osallistui 1 200 terveydenhoitoalan ammattilaista. Tästä tapahtumasta sai alkunsa valtakunnallinen, vuosittain järjestettävä TERVE-SOS-tapahtuma. Finn-Nolialla oli myös jo kokemusta terveydenhuoltoalan messutapahtumasta, sillä se järjesti – ensimmäisenä Suomessa – 1989 Vaasassa Huolenpito-messut. Muiden edellä on asteltu toisenkin kerran. Vuonna 1991 Finn-Nolia yhdisti ensimmäisen kerran saman messutapahtuman alle terveyden, muodin ja kauneuden. Muut messuyhtiöt ottivat mallia, ja saman aihepiirin messuja on nyt eri puolilla Suomea.

 

Messuja pidettiin laivallakin

Vaasan ja Uumajan välinen laivaliikenne oli ennen Euroopan unionin jäsenyyttä niin vilkasta, että messuja kannatti järjestää laivalla. Botnia Ski –tapahtuma esitteli laskettelulomailijoille talvimatkailua ja urheiluvälineitä. Messutapahtuma sisältyi laivalipun hintaan. Silja Festival -laivalla järjestettiin myös Finn-Nolian, Nolian, Merenkurkun neuvoston, Pohjanmaan kauppakamarin, Västerbottenin kauppakamarin, Botnia-projektin sekä Suomen ja Ruotsin yrittäjäjärjestöjen yhteinen Business Contact –tapahtuma 1995. Käyntikortteja vaihtamaan tuli peräti 900 yrittäjää. Arvovaltaisina puhujina tapahtumassa olivat Nokian Jorma Ollila ja Ruotsin ABB:n toimitusjohtaja Bert-Olof Svanholm. Vuonna 1993 lähdettiin Saksaan, kun Finn-Nolia ja Viexpo järjestivät Vaasan kaupungin kanssa markkinointitapahtuman Vaasan ystävyyskaupungissa Kielissä. Tapahtumaan osallistui nelisenkymmentä Vaasan seudun yritystä, jotka solmivat useita uusia kontakteja saksalaisyrityksiin.

 

Kauniit ja rohkeat vetonauloina

Suomen ensimmäinen saippuasarja Kauniit ja rohkeat tuli televisioihimme 15 vuotta sitten, tammikuussa 1992. Finn-Noliassa oivallettiin nopeasti, että sarjasta tulee suomalaisen yleisön kestosuosikki, ja näyttelijöitä kutsuttiin esiintymään messuille useana vuonna. Vaasalainen messuyleisö kävi ihastelemassa Caroline Spencer Forresteria (Joanna Johnson), Thorne Forresteria (Winsor Harmon), Kristen Forresteria (Teri Ann Linn) sekä Darla Dinkle Einsteinia (Schae Harrison). Amerikkalaistähdet vetivät messuille valtavat ihmisjoukot.

 

Vaasasta Kokkolaan ja Pietarsaareen

1990-luvun puolivälissä Finn-Nolian toiminta-alue laajeni Vaasasta Kokkolaan ja Pietarsaareen, kun kaupungit tulivat mukaan Finn-Nolian omistajakuntaan Vaasan, Mustasaaren, Pohjanmaan kauppakamarin, Nolian ja Osuuskunta Viexpon rinnalle. Ensimmäiset Kauppiasmessut pidettiin Pietarsaaressa 1996. Joka toinen vuosi pidettävät Kauppiasmessut ovat kasvaneet Pietarsaaren seudun suurimmaksi messutapahtumaksi, joka kerää huikeat 12 000 kävijää. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä kauppiasyhdistyksen kanssa. Kokkolassa järjestetään joka kevät Rakennusmessut yhteistyössä alueen rakennusalan yhdistysten kanssa. Viime keväänä järjestettiin Kokkolassa ensimmäistä kertaa Muoti&Terveys&Lahjat –tapahtuma, joka saa jatkoa ensi keväänä.

 

Kävijäennätyksiä Suurmessuilla

Finn-Nolia on järjestänyt 20-vuotisen olemassaolonsa aikana reilusti yli sata tapahtumaa. Eniten yleisöä keräsivät Pohjanmaan Suurmessut vuonna 1992. Tenniscenteriin ahtautui silloin kaikkiaan 29 000 kävijää. Näytteilleasettajia oli noin 400. Kaikki näytteilleasettajat eivät mahtuneet Tenniscenteriin, vaan pihamaalle jouduttiin rakentamaan valtavia telttahalleja. Myös vuoden 1997 Pohjanmaan Suurmessut vuonna 1997 onnistuivat erinomaisesti. Kävijöitä oli 28 100 ja näytteilleasettajia 270.

 

Trendit tulevat ja menevät

Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu myös tapahtumia, jotka jäivät yksittäisiksi tapahtumiksi tai korkeintaan muutaman kerran kokeiluksi. Yksittäisiä tapahtumia ovat olleet muun muassa Automessut sekä suuri tanssitapahtuma, jotka molemmat järjestettiin Strömberg Parkissa.

Aika on kulkenut joidenkin asioiden ohi. Korukivimessut kiinnostivat ihmisiä 90-luvun lamavuosina, mutta sittemmin kiinnostus on laantunut. Vaskiluodossa oli 90-luvulla parin vuoden ajan kesämökkejä esillä jatkuvassa näyttelyssä. Merenkurkun Uiva Venenäyttely oli voimissaan, kun veneteollisuudella meni hyvin. Messujen luonteeseen kuuluu se, että ne lepäävät välillä. Trendit tulevat ja menevät, ja jotkut asiat nousevat aina uudelleen esiin.

Finn-Nolian 20 toimintavuoden aikana on järjestetty yli 100 messutapahtumaa, joissa ollut mukana yli 20 000 näytteilleasettajaa ja joihin on tutustunut lähes 1 000 000 kävijää.

 

 

 

 

 

 

Uusin tiedote

 

 

 

 

Pohjanmaan Expo Oy - Expo Österbotten Ab, Pohjanmaa talo, Hietasaarenkatu 6, 65100 Vaasa, Puh. (06) 3185 100, Fax (06) 3210 151, info@pohjanmaanexpo.fi