29.11.2016

Varaa osastosi ensi vuoden messuille!

Pohjanmaan Expon messuvuosi on päättynyt menestyksekkäästi ja tänä vuonna messuilla messuilla vieraili yhteensä 44 882 kävijää. Messutiimi on tyytyväinen kuluneeseen messuvuoteen, johon on mahtunut monenlaista tapahtumaa, tarinaa ja kauppaa.

Joulu lähestyy, mutta ensi vuoden messujen suunnittelu ja osastomyynti on jo täydessä käynnissä. Pohjanmaan Expo palaa toimimaan jälleen myös Kokkolan alueella uudella EDU + JOB -messutapahtumalla helmikuussa. EDU + JOB järjestetään Kokkolan Kampushallissa ja se on suunnattu erityisesti jatko-opintoihin hakeutuville nuorille ja aikuisille. Tavoitteena on auttaa nuoria rakentamaan itseluottamusta tulevaa ammatinvalintaansa varten. Tapahtuma on myös opiskelijoille suunnattu kesätyö- ja rekryfoorumi.

Pohjanmaan Expo on jälleen vahvasti mukana Energyweek-viikossa vastaten Vaasa Wind Exchange & Solar -tapahtumasta, Energy & Buildings -tapahtumasta sekä koko viikon kävijärekisteröinnistä.

Kevään odotetuimmat messut, Pohjanmaan Suurmessut on laajentunut ja tänä vuonna uutuusalueena nähdään Pohjanmaa juhlii -alue. Alueen teemalla juhlistetaan Suomen juhlavuotta ja se esittelee alueen eri hankkeita. Lisäksi messujen kartta on saanut uutta ilmettä.

Muistathan varata oman osastosi ajoissa, niin takaat parhaan mahdollisen paikan yrityksellesi.
Ensi vuoden messukalenteri:

Helmikuu:
EDU+JOB, 9.2.2017, Kokkolan kampushalli (osastomyynti Petra Långfors, 0400 969 549)

Maaliskuu
• Waasan Talous & Sijoitus, 8.-9.3.2017, Vaasan kaupungintalo (osastomyynti Markus Sjöberg, 040 138 4606)
• Vaasa Wind Exchange & Solar 21.-22.3.2017, Vaasan kaupungintalo (osastomyynti Hanna Nyholm, 0400 691 681)
• Energy & Buildings, 24.3.2017, Vaasan kaupungintalo (osastomyynti Markus Sjöberg, 040 138 4606)

Huhtikuu
• Pohjanmaan Suurmessut 22.-23.4.2017, Botniahalli (osastomyynti Hilkka Bodö, 0400 548 990)

Lokakuu
• Vasara-messut 14.-15.10.2017, Botniahalli (osastomyynti Markus Sjöberg, 040 138 4606)

Marraskuu
• Knowhow-messut 22.-23.11.2017, Botniahalli (osastomyynti Petra Långfors, 0400 969 549)



Siirry "Ajankohtaista"-sivulle